Haemme kahta vesistötutkijaa

Päivitetty: 18.05.2022

Haemme kahta vesistötutkijaa (esim. hydrobiologi, limnologi, kalabiologi). Toinen avoimista työpaikoista on vakituinen ja toinen noin kahden vuoden määräaikainen työsuhde. Näistä ensimmäinen toimi voidaan täyttää nopeasti ja toinen esimerkiksi ensi syksynä. Vesistötutkijan työtehtäviin kuuluvat erilaiset velvoitetarkkailut sekä jokien, järvien ja Itämeren ym. vesistöjen monipuoliset tutkimukset. Lisäksi jompi kumpi valituista osallistuu myös vesistökunnostushankkeisiin. Työhön valittavalta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa akvaattisten tieteiden aloilta sekä alan työkokemusta. Arvostamme yleisesti viestintä- ja kirjoitustaitoa sekä hankeosaamista. Biologisen alan erikoisosaamisessa arvostamme tietoa vedenlaadusta, kalastosta, digitaalisista vesistötutkimusvälineistä tai vesieliöiden määrittämisestä ja ekologiasta. Kaikkea ei tarvitse osata, sillä työtehtävät ja niiden jako räätälöidään valittujen henkilöiden osaamisen ja kiinnostuksen sekä yhdistyksen nykyisen henkilöstön ja käynnissä olevien vesistötutkimusohjelmien mukaan. Toivomme lisäksi maastotyökokemusta, organisointikykyä, tehokkuutta ja innostusta vesi- ja ympäristöalalta.

Vapaamuotoiset hakemukset pyydetään lähettämään 31.5.2022 mennessä sähköpostiosoitteeseen: toimisto.kyvsy@vesiensuojelu.fi.

Lisätietoja antaa toiminnanjohtaja Esa Korkeamäki, puh. 044 7677 230 (tiedustelut arkisin klo 14–16).

https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/avoimet-tyopaikat/

 

Arkistot

Kategoriat